Friday, September 20, 2013

Musiikkiterapia

IT-Invalidityö-lehden uudesta numerosta löysin artikkelin, jossa kerrottiin, miten musiikki toimii avaimena vuorovaikutukselle. Itsekin olen ollut musiikkiterapiassa aikoinani ensiksi Ruskeasuon koulussa (joka toimi vähän aikaa myös Ilmalassa), toiseksi Lastenlinnassa ja kolmanneksi Sibelius-akatemiassa (nykyään Taideyliopiston alainen). Terapeutteina olivat Ruskeasuolla Olli Renko, Lastenlinnassa ja myöhemmin Ilmalassa Tero Moilanen ja Sibelius-akatemiassa Petri Lehikoinen.

Wednesday, September 18, 2013

Suomipop-festivaali

CP-lehden uudessa numerossa huomasin artikkelin jyväskyläläisestä Suomipop-festivaalista, joka järjestettiin heinäkuussa. Valokuviin olivat päässeet Elokuu-bändi, kirjoittaja itse eli Annamari Pulliainen sekä Samuli Putro. Muitakin esiintyjiä oli mainittu, esimerkiksi Anssi Kela.